Kirpputoria ja kierrätystä

Viime lauantaina räjäytin kaappini auki ja aloin kasata turhia tavaroita. Lajittelin tavaroita, joita haluan säästää serkulleni ja niitä, joista haluan eroon heti-nyt-ikuisesti. Vanhempani olivat päättäneet, että lähtisimme sunnuntaina kirpputorille myymään. Tyhjensin myös vaatekaappejani, sillä saan aivan mielettömästi käytettyjä vaatteita ilmaseksi, viimeksi siskoltani. Osa vanhoista jää aina käyttämättä.

Omia tavaroitani en saanut kovasti myytyä, mutta veljeni pääsi eroon kymmenistä Aku Ankan taskukirjoistaan. Keräilykappaleet hän laittoi huutonettiin. Päätin kuitenkin, etten ota takaisin myymättömiä tavaroitani: äitini vei ne lähetystori Fidaan, jossa ne luultavasti löytävät lopulta uuden omistajan.
Innostuin kovasti tavaroista luopumisesta, sillä materiaalin omistaminen ahdistaa minua. Olen lajitellut useita kiloja vanhoja papereita ja heittänyt paperinkeräykseen. Työ on ollut valtava, kun vanhoista kirjeistä on tuhottava kaikki henkilöllisyystiedot. Tunsin kuitenkin suuren helpotuksen, kun sain vietyä paperinkeräykseen taas suuren määrän roskapaperia. Saan pahoja morkkiksia jos en kierrätä.

Suunnitelmissani on ollut käydä lähipäivinä kierrätyskeskuksessa. Olin yhtenä päivänä käymässä UFFilla, ja löysin ihanan (käytetyn) mekon! En ole käyttänyt sitä vielä itse, sillä haluan lyhentää sen helmaa. Tosin äidin ompelukone on hiukan toimintakyvytön tällä hetkellä. Olen aikaisemminkin tuunannut sillä käytettyjä vaatteita: lyhentänyt kaksi isoäidin vanhaa hametta, kaventanut kaksi jättisuurta paitaa(joista toisen ompelu on vielä kesken) ja muuttanut tädin vanhan mekon itselleni sopivaksi hameeksi. Hame tosin vaatii henkselit, sillä en ole kovin taitava ompelija, ja hame on löysä. Kriteerini henkseleillekin tosin on, että ne ovat käytetyt ja näyttävät hyvältä. Jos ostan uutta, tulee karmea ekomorkkis, joka nykyisin tulee jo yhden ei-luomukiivin ostaimisesta. Elämäni on rajoittunutta, mutta toisaalta omatuntoni säilyy puhtaana, kun en tee mitään morkkista aiheuttavaa. Plus miinus nolla ja olen tyytyväinen itseeni. :)

Pyörä kuntoon!

Noin vuosi sitten polkupyöräni varastettiin juna-asemalta sen ollessa siellä lukittuna yhden ainoan yön. Löysin pyörän myöhemmin ja vein takaisin kotiin, mutta kuukauden kuluttua se vietiin jälleen kotipihasta - tällä kertaa lopullisesti. Olin kiintynyt siihen ajatukseen, että pyöräni ei saa koskaan olla uusi, kiiltävä tai muutenkaan erityisen hieno. Omaa silmää sen tulisi kuitenkin miellyttää. Tarvitsin kovasti pyörän, mutta nettihuutokaupoissa oli vaikeaa löytää sellaista, johon löytyisi myyjältä myös alkuperäinen ostokuitti.

Mökillä käydessäni olin onnekas. Isoisäni ja tämän veljen varastoista löytyi pyöriä vaikka millä mitalla, kaikki vailla käyttäjää. Löytyi kaksi mahdollista pyörää, joista valitsin sinisen Jupiterin. Alunperin "isosetäni" löysi pyörän roskalavalta ja kunnosti sitä. Kumit olivat puhki, mutta fiksausoperaatio tehtäisiin kotona.

Vaihdoin ensimmäisen kerran koskaan renkaita polkupyörään. En ennen tiennyt pyörän rakenteesta mitään. Pyörään ostetut uudet ulkokumit olivat liian suuret, joten vain sisäkumit voitiin vaihtaa. Väärät renkaat viemme takaisin kauppaan myöhemmin. Isä sanoi, että vanhoja ulkokumeja voisi kuitenkin käyttää vielä niin pitkään kun ne kestävät. Sitten hän kertoi keksineensä nuorena pyöräharrastajana tavan hyödyntää ulkokumit täydellisesti.

Polkupyörän kumien vahvistaminen

Leikkaa vanhoista ulkokumeista keskikaistale (n.2-3cm). Älä leikkaa kuitenkaan sivusta saksilla, sillä reunoilla on metallia. Katkaise kaistale ja aseta se uuden ulkokumin sisään siten, että se on saman suuntainen uuden renkaan kanssa. Kaistale on hivenen liian pitkä uuden renkaan sisään, joten leikkaa siitä jonkin verran pois, jotta päät sopivat yhteen. Asenna renkaat muuten normaalisti, sisäkumi luonnollisesti ulkokumin ja "vahvistuskumin" alle. Toimi isällä aikanaan paksurenkaisemmassa pyörässä, minulla myös näemmä hyvin ohutrenkaisessa kaupunkipyörässä. Vahvistuskumeilla voi kuluttaa ulkokumin huoletta aivan puhki asti, mikäli niin paljon pyöräilee.

Vihin pyörän käyttöön, kun renkaat olivat paikallaan ja veli oli pumpannut ne täyteen ilmaa. Menin onnellisena ajamaan pyörälläni liikenneympyrää ympäri.

Katusoittamista osa II

Hei! Haluaisin jatkaa kertomustani katusoittokokemuksistani. Olen käynyt soittamassa jo useamman kerran ja rohjennut jopa aivan keskelle Espaa soittamaan. Ihmiset ovat jääneet kuuntelemaan mielellään, osa on jopa ymmärtänyt sanomani. Laulan suomeksi, mutta myös turistit ovat kannustaneet maailmanparannuslaulamistani sen jälkeen, kun pystytin kaksikielisen kyltin: "Hei, olen Ella ja haluan pelastaa maapallon. Laulan omia sävellyksiäni ja kerään rahaa levyn tekoon. Hello. I'm Ella. I'm singing my own songs to save our planet." Hymyilevä olemukseni, laulujen sanat, sävel, teksti tai kaikki yhtenä kokonaisuutena saivat juttuni toimimaan. Sain kasaan enemmän rahaa kuin olin kuvitellutkaan saavani päivässä. Kyllä näillä levy tehdään, ja sitten pelastetaan pallo!

Humalaiset eivät ole onneksi ainoita, jotka ovat jääneet tekemään tuttavuutta kanssani. Olin laulamassa kappalettani, joka kertoi pienestä maailmanparantajatytöstä. Lauloin juuri sanat "pelastakaa tämä maa, jos se teitä kiinnostaa", kun ohitseni pyöräili eräs vanhempi miehenkilö. Tämä jäi kuuntelemaan ja innostui musiikistani ja sanomastani kovasti. Hän oli itsekin luontoihminen, joka tekee omaa musiikkia kyseisestä aiheesta. Sovimme tapaamisen seuraavalle päivälle ja keskustelimme jopa pari tuntia ihmisen ja luonnon suhteesta. Ensimmäisen kerran koskaan sain vapaasti keskustella normaalisti vaiettavista aiheista. Yksi on se, kuinka pitkälle ihminen saa mennä eläinkokeiden suhteen, jos kyseessä on ihmishengen pelastaminen. Henkilökohtainen, monen mielestä jotenkin karu mielipiteeni on, että ihmiselle kuuluvat ylellisyydet kuuluu testata vapaaehtoisilla ihmisillä, ei eläimillä. Keskustelutoverini oli suuresta ikäerosta ja taustoista huolimatta monessa asiassa varsin samaa mieltä kanssani. Hän sanoi, että ihmisen ja luonnon välinen yhteys on nykymaailmassa katkennut ja se tulee löytää. Oivalsin, että yhteyttä syö myös ihmisen terminologia: sanat "ihminen" ja "eläin" ovat lähes väistämättä puheessa eroteltuja, vaikka ihminen on eläin itsessään. Eläimiksi lasketaan kaikki muut eläinlajit paitsi ihminen. Mahdetaankohan tulevaisuudessa kieltää sana "eläin"? Sehän on tarkemmin katsottuna lähes loukkaava ilmaus. Keskustelutoverini sanoi, että "eläimet" ovat enemmänkin kuin pikkusisaruksiamme, joita täytyy suojella ja joiden kanssa tulee elää tasavertaisena.
Tulimme siihen tulokseen, ettei ihminen voi olla koskaan täydellinen asioissa, joita tekee. Siksi ihmisen tulisi alistua luonnolle ja kunnioittaa sitä kuin "äitiä", ei määrätä sitä itse ja leikkiä Jumalaa. Ennen luonto määräsi ja rajoitti ihmisen toimintaa, nykyään ihminen luonnon toimintaa. Kuin vene olisi kaatunut väärin päin. Kuinka käykään...

Näin tunnepuolella katusoittaminen on tuonut paljon iloa ja elämyksiä, etenkin sitä kautta, että olen saanut aivan tuntemattomilta niin sanallista kuin sanatontakin palautetta. Olen "pelastanut maapalloa" tavallani, vaikka vaikutus olisikin vielä varsin pientä. Vielä teen levyn, joka välittää kuulijalle sanomani vielä katusoittoa tehokkaammin.
Fyysisesti soittaminen monta tuntia kerrallaan on kuitenkin raskasta. Laulaminen itsessään vaatii paljon, kitaran kielet nirhaavat sormia hajalle, jatkuva istuminen tekee kipeää selälle ja toisinaan myös eväät ovat huonot. Humalaisten kohtaamiseen liittyvä varautuneisuus ja osittainen pelko syövät henkistäkin puolta. Annan ihmisille paljon energiaa aina kun laulan. Olen joutunut pitämään välipäiviä uupumuksen vuoksi. Silti, kaikki on sen arvoista. Toki soittaminen käy myös mukavasta kesätyöstä rahallisesti, mutta suurin vetävä voima sen tekemiseen on kutsumus. Haluan tehdä tätä ja pelastaa maapallon, onnistuin siinä tai en. Erään ohitseni kulkeneen perheen isä sanoi, että tehtäväni on mahdoton. Myöhemmin eräs hyvin onnelliselta vaikuttava mieshenkilö jäi ihastuksissaan kuuntelemaan, taputti minua olalle ja hihkaisi innoissaan "IHANA missio sulla! Jatka vaan!". Itse uskon vahvasti muutoksen mahdollisuuteen.


Tänään pidin sään vuoksi välipäivää ja hengasin Helsingissä ystäväni kanssa. Iloiset feissarit halusivat kovasti jutella. Ilmoitin Greenpeacen feissareille, että olen jo lahjoittaja. Tänään kuitenkin kuulin Greenpeacelta myös jotain uutta: Arktis-kampanja on kasvanut. Nyt vasta pääsenkin sisälle juttuun, ei ainoastaan yksinkertaisten vetoomusten kautta. Nyt Arktiksen innokas pelastaja voi luoda kampanjan sivuille oman profiilin ja värvätä kampanjaan lisää ihmisiä. Sivuilla voi julkaista aiheeseen liittyviä valokuvia, videoita ym. omaa materiaalia kampanjan edistämiseksi. Kun värvää toisen mukaan tai omasta tuotannosta tykätään, saa pisteitä. Innostuin, kun yksi vaihtoehto oli tehdä lauluja. Todellakin, nyt teen Arktikselle uuden hittibiisin! Laulun sanat on puoliksi luotu jo, ehkä viikon kuluessa teen kappaleen valmiiksi ja ehkä osallistun sillä kampanjaan.
Olen facebookissa kovin arka, mutta blogissani mielelläni mainostan kampanjaa.
Tule jääkarhujen mukaan pelastamaan Arktista teolliselta hyväksikäytöltä.

Jämäruokia kaapista

Lyhyehkö ruokapäiväkirja erään viikon ajalta.

Keskiviikko 27.6
Palasin keskiviikkona mökiltä itsekseni bussilla ja junalla. Vaihto tapahtui Jyväskylässä, joka on itselleni täysin vierasta seutua. Matka sujui kuitenkin varsin mallikkaasti, enkä onnistunut eksymään juna-asemalla.

Kotona minua odotti lähes tyhjä jääkaappi, jossa oli mm. muutama porkkana, parsakaali, avaamaton raejuustopurkki("parasta ennen" mennyt päivää aiemmin umpeen) sekä yksi isokokoinen herkkusieni. Myös joitakin margariinipakettien loppuja sekä kasvisruokakermaa löytyi, myös kuivahtanut vanha Oltermanni. Pakastimesta löytyi eräpäämäistä syötävää, mm. kasviksia ja sipulirenkaita. Kuivatavarat oli pääosin viety mökille, mutta jäljellä olivat kaikki pavut, linssit, herneet, makaroonit ja ohrasuurimot. Jääkaappia tuijottava voisi sanoa, ettei täällä ole mitään, mutta tosiasiassa ruokaa on aivan mielettömästi.

Päätin tehdä kokeilun, jota en ollut koskaan ennen tehnyt. Edessä olisi lähes kokonainen viikko yksin oleskelua kotona, täysin minun ehdoillani. Vihdoinkin tilaisuus elää niin ekosti kuin voi. Päätin, että muutamaa omenaa, luomukaurahiutaleita ja kauramaitoa lukuunottamatta en osta mitään. En edes vessapaperia, vaikka sitä on jäljellä puoli rullaa.

Ensimmäisenä iltana olin kovin nälkäinen, ja halusin katsoa Taru sormusten herrasta-Kaksi tornia pidennetyn elokuvan. Olin kotimatkalla noutanut sen kirjastosta mukaani. Jos tutuilla ei ole lainata elokuvaa, suosittelen lainaamista kirjastosta, vaikka joutuisikin odottamaan useampia viikkoja(mm. Lord of the rings on suosittu). Naarmuisuuden haitat minimoituvat, kun DVD-levyn pesee astianpesuaineella ja kuivaa pyyhkeellä huolellisesti ennen käyttöä.
Kello oli jo paljon, joten oli kiire saada ruokaa tehtyä, jotta ehtisin katsoa neljä tuntia elokuvaa ihmisten aikoihin. Uhriksi joutuivat äklönrasvaiset sipulirenkaat pakastimen kätköistä ja muutama makarooni. Lisäksi avasin  Parasta ennen-päivän ohittaneen raejuustopurkin. Sipulirenkaat poltin pannulla pohjaan, muuten ruoka oli ihan maistuvaa, joskin olisi kaivannut vähän ketsuppia(jota ei kaapissa ollut).

Torstai 28.6
Seuraavana aamuna söin vanhentuvaa, jo hiukan kovaa ruisleipää. Yh! Perheessäni ostetaan leipää aina liikaa, koska osa laitetaan pakastimeen. Todellisuudessa avattuja pusseja on pakastimen ulkopuolellakin niin paljon, ettei kukaan ehdi syödä niitä loppuun. Käytännössä vain minä syön leipää lähes joka aamu ja ilta, siksi "pakko" ostaa lisää leipää on hiukan kummallinen. Tai oikeastaan, miksi edes ostaa niin paljon ja niin montaa laatua leipiä. Ehkä se on tapa. Nyt jouduin kohtaamaan karun todellisuuden, jossa joudun uhrautumaan näiden kovettuneiden ruisleipien syöjäksi, vaikka pakastimessa olisi aivan ihanaa, siemenillä koristettua ja kuitupitoista leipää, jota niin mielelläni söisin. Mutta ei, en halua sortua tuhlailuun.

Kävin kaupassa hakemassa mainitsemani tarvikkeet: kolme luomuomenaa, luomukaurahiutaleita ja kauramaitoa. Ennen sitä olin ollut kuntosalilla, jossa soi Radio Aalto. Siellä pyöri ohjelma, jossa puhuttiin luomuruuasta. Närkästyin aika todella, sillä eräs nainen ilmoitti, ettei osta luomukaurahiutaleita, sillä ne maksavat "4 euroa per kilo". Anteeksi mitä? Radio-ohjelman innoittamana vertasin kaurahiutaleiden hintoja myöhemmin kaupassa. Eroa luomun ja 'normin' välillä oli ehkä muutama kymmenen senttiä! Luomun kilohinta ei ollut edes kahta euroa. Radio-ohjelmassa oleva nainen levitti siis julkisesti väärää tietoa, liekö sitten vahingossa. Lisäksi ohjelmassa väitettiin, että luomua syövät lähinnä vain pääkaupunkiseutulaiset elitistit, jotka haluavat pönkittää egoaan ja arvostelevat sitten muita. Luomuruokaa tarkasteltiin ekologisuuden sijaan terveysruokana ja todettiin, ettei se tutkimusten mukaan vaikuta siihenkään. Ehei, eihän KUKAAN syö luomua siksi, että haluaa tukea ympäristäystävällisempää maataloutta. Mikä näitä radion tyyppejä vaivaa?

Illalla höyrytin parsakaalin ja pari porkkanaa. Ruokaa jäi runsaasti yli, sillä en jaksanut syödä kaikkea vaikka luulin, että ruokaa on vain vähän. Tein illalla pannulla omenaherkkua(ohje kirjoituksen lopussa). Hyvää oli, ongelmana vain se, että syön siitä itseni lähes poikkeuksetta ähkytäyteen.

Perjantai 29.6-Sunnuntai1.7
Seuraavana aamuna söin normi luomukaurapuuroa(se oli myös lounaani, kello oli 11 kun heräsin). Myöhemmin otin jääkaapista edellisenä päivänä höyrytetyt parsakaalit(mitä jäi yli) sekä herkkusienen. Pilkoin hyvin pieniksi paloiksi. Olin edellisenä iltana laittanut vanhoja luomulinssejä veteen, joten ne voisi hyvin keittää. Keitin ne, ja laitoin vuokaan kasvisten joukkoon. Keitin vielä jonkin verran tummia makarooneja, jotka lisäsin joukkoon. Heitin sekaan vielä nahistuneen tomaatin ja raastoin kovaksi känttyyntyneet juustot raasteeksi päälle. Löysin sopivasti vielä ruokakermaa, joka kruunasi makaroonilaatikon. Uuniin, ja hyvää tuli! Siitäkin huolimatta, että ketsuppi puuttui. Pienestä vuoasta riitti minulle neljä annosta, jotka jakautuivat useille päiville. Aamiaiseksi saatoin syödä puuroa tai leipää. Lauantaina en syönyt kotona lainkaan lounasta tai päivällistä, sillä kävin Helsinki Pride-kulkueessa marssimassa ja söin eväitä siellä. Illalla olin lapsenvahtina seuraavaan aamuun.

Maanantai 2.7 - Keskiviikko 4.7
Seuraavalla viikolla jatkoin vielä tempaustani. Tein mungpavuista, ohrasuurimoista, pakastemaisseista, vanhasta kurkusta ja porkkanoista jälleen eräänlaisen laatikon, johon tungin tällä kertaa tomaattimurskaa. Yhtä hyvää ei tullut kuin makaroonilaatikosta, mutta kai vaihteluakin pitää olla. Ohrasuurimoilla korvaa riisin varsin hyvin, mikäli maapallo kuuluu mielenkiinnonkohteisiin. Samalta eivät maistu, mutta ero näkyy hiilijalanjäljessä. Mm. Suomen Luonnonsuojeluliitto kehottaa korvaamaan riisin ohrasuurimoilla.

Laatikostani riitti ruokaa vielä keskiviikolle, sillä söin välillä omenaherkkua, leipää ja kaurapuuroa. Onneksi leipä loppui, niin pääsin käsiksi pakastimen syövereihin. Harmikseni se himoitsemani siemenleipä loppui alta aikayksikön. Sentään ei ole leipälaatikossa toistaiseksi leipiä, joita täytyisi pakolla syödä pois.


Yhteenveto:
Olen tämän viikon aikana todennut, että perheellämme on ikävä tapa hamstrata ruokaa niin pakastimeen, kuivatavarakaappiin, leipälaatikkoon kuin jääkaappiinkin. Papujen, linssien ja muiden pitkään säilyvien tuotteiden kohdalla ei ole ongelmaa, sillä ne säilyvät pitkään. Toisinaan niitä voisi kuitenkin myös syödä pois sen sijaan, että ostaisi tilalle jatkuvasti uusia elintarvikkeita. Olen mitannut papuja/linssejä yhteen vuoalliseen aina desin itselleni, ja siitä on ollut jo liiaksi yhteen ateriaan. Toisaalta olen toiminut siten ympäristöystävällisesti, sillä olen tehnyt kerralla ison erän, jota lämmitän mikrossa pienemmissä erissä myöhemmin.
Jääkaapissamme on yhä porkkanoita pilaantumassa, sillä en ole ehtinyt niitä käyttää. Se on harmillista, ja tästä voi huomata, että kasviksiakin on liikaa(vaikka en edes ostanut niitä!). Porkkanat tuskin olisivat huvenneet silloinkaan, jos perhe olisi ollut kokonaisuudessaan paikalla.

Olen toisinaan kiistellyt vanhempieni kanssa suurista ruokaostoseristä. Mielestäni erät voisivat olla pienemmät. Jäin itse kaipaamaan margariinia ja ketsuppia viikon aikana, mutta muuten ruokaa oli yllättävän paljon tarpeisiini. Perheemme ostaa aina suuren määrän ruokaa kerralla koko viikolle, jolloin tulee ostettua helposti paljon valmisruokaa, pakasteruokaa ja tolkuton määrä kasviksia, joista suuri osa heitetään lopulta pois. Samalla tarvitaan ruokatarvikkeiden kotiinkuljetukseen aina autoa. Syynä ovat painavat "ruokakassit". Jaahas.
Kannattaisikohan sittenkin käydä tekemässä ostoksia pienissä erissä? Taloudessamme asuu neljä henkilöä, joista päivittäin lähtee kaupungille vähintään yksi kerrallaan. Yleensä julkisilla tai kävellen. Mitä jos olisikin niin, että se ketsuppia kaipaava lähettäisi tekstiviestin kotoa poistuneelle henkilölle, jotta tämä voisi kotimatkalla poiketa kaupassa hakemassa kyseisen tarvikkeen? Tai ruokaa illaksi? Tällöin pysyisi kontrolli paremmin siitä, mitä jääkaapissa on ja ei ole. Kaappi ei ole liian täynnä, ja päivän ruoat suunnitellaan edellisenä päivänä tai syömispäivänä. Kuivatavaroita on hyvä olla, jotta voisi laiskana päivänä tehdä niistä nopean aterian. Kuitavarat ovat pakasteruokia parempi vaihtoehto.


Omenaherkku Ellasen tapaan:

Rakastan epämääräistä ruuanlaittoa. Siksi en ole määritellyt mittoja.

-margariinia sopiva köntti
-kaurahiutaleita sen verran kun aikoo syödä
-yksi tai useampi omena, maun mukaan
-halutessa sokeria, hunajaa, kanelia ym.
-kauramaitoa lisukkeeksi

1. Kuumenna margariinikökö pannulla tai uunissa tarpeeksi suuressa vuuassa(jos syöjiä on paljon, suosittelen uunia! Pannulla tulee 1-2 henkilölle, ja lopputulos on hivenen rapeampi). Pilko samalla omenat. Poista ensin siemenkota, niin pilkkominen on helpompaa. Tee pienehköjä kuutioita, joita on miellyttävä syödä.

2.Jos teet uunissa, kaada isoon kulhoon sen verran kaurahiutaleita kun on tarkoitus syödä. Kaada päälle sula margariini ja sekoita hyvin, jotta kaurahiutaleet ovat tasaisen rasvaisia. Jos teet pannulla, voit kauhoa kaurahiutaleita suoraan pannulle. Laita omenakuutiot pannulle mukaan, tai vauhtoehtoisesti laita omenakuutiot suoraan vuokaan ja kaada hiutaleet päälle.
3.Laita uuniin. Ennen tätä voit halutessasi laittaa mukaan hunajaa, sokeria tai kanelia(miksei kaikkea). Itse en laita, sillä pidän kaurahiutaleiden mausta sellaisenaan(poikkeus: jos käyttää ihan ruokaöljyä margariinin sijaan, mikä on terveellisempi mutta eri makuinen vaihtoehto, kannattaa maustaa...).
Pannulla riittää, että kuuluu kiva paistosihinä. Kansi kannattaa laittaa päälle. Keksin pannuvaihtoehdon uunimme ollessa rikki. Omenaherkku on valmista, kun hiutaleet tuntuvat kypsyneen vähän ja omenat ovat hiukan pehmentyneet.
4.Tarjoilulle on useita vaihtoehtoja. Perheessämme on ollut tapana syödä herkku maidon kanssa(omalla kohdallani kauramaito). Mielikuvitustakin voi käyttää.

Mitä jos pelastetaan katusoitolla maapallo?

Päätin sunnuntaina vihdoinkin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja mennä katusoittamaan. Valitsin paikaksi Esplanadin puiston Helsingin keskustasta. Paikka oli ensimmäinen johon päädyin, etenkin, kun saavuin niin myöhään että romanibändi oli ehtinyt vallata puiston keskiosan.

Mukanani oli teräskielinen akustinen kitara, pyörillä varustettu vedettävä vahvistin ja siihen kuuluva puhemikrofoni, jonka kiinnitin puisella pyykkipojalla lettiini. Mikrofoniviritelmäni oli ehkä koominen, mutta kieltämättä aika sympaattinen.

Istahdin nurmikolle tien viereen, laitoin kamat kohdalleen ja jätin epäröimisen. Tämä on esiintyminen. Ei kulunut aikaakaan, kun omat kolikkoni kitaralaukun pohjalla saivat seuraa. Lauloin maapallon pelastamisesta, pandakarhuista, talouskasvusta ja maailmanparantajaprinsessasta. Olin kiinnittänyt kitaralaukun sisäkanteen lapun:"Hei, olen Ella (sukunimeni), ja haluan pelastaa maapallon. Kerään rahaa levyn tekoon." En tiedä oliko se lapun, laulun sanojen, sävelen vai oman säteilyni ansiota, mutta lopputulokseksi sain keskimäärin 7 euroa tunnilta! Ei paha. Yksi humalainen mies pyysi saada soittaa kitaraani, ja kieltäydyttyäni kohteliaasti useammankin kerran tyyppi tajusi lähteä. Ensimmäinen katusoittoon liittyvä pelkoni kohdattu, ja voitettu! Sain osakseni enimmäkseen aurinkoisia hymyjä ja kiinnostuneita katseita. Ei mitään negatiivista!

Seuraavana aamuna (maanantai) päätin lähteä aikaisemmin. Olin sunnuntaina ollut klo 13-17 välillä, nyt kokeilin lähteä jo ennen puoltapäivää. Halusin hyvän paikan, sillä en ole ainoa.

Ehdin Helsinkiin ennen yhtätoista. Ajattelin vaihtaa toiselle puolelle Esplanadia, mutta juuri ennen kun olin ehtinyt asettua uudelle paikalle, tien toisella puolen alkoi soittaa iso romaniporukka. Äänenvoimakkuudessa eivät säästelleet saati ryhmän koossa, mutta biisejä heillä taisi olla vain yksi. Ei minulla ole mitään romaneita saati heidän katusoittoaan vastaan, mutta se tuppaa olemaan usein aika samanlaista. Joko se ärsyttää, tai tekee kovin surulliseksi. Harvemmin mitään kovin omaperäistä, ja lisäksi jalkoihin jäävät paikalliset katusoittajat. Palasin edellisen päivän paikalle ja katsoin tien toisella puolella olevan ravintolan ulkoterassia. Pyysin mielessäni anteeksi, jos aiheutan heille häiriötä myös tänään.

Oli kovin tuulista verrattuna edelliseen päivään, ja porukkaa oli kaduilla vähemmän. Ensimmäisten kolikoiden kilinään kului aikansa. Kivisen alun jälkeen aurinko alkoi pilkottaa, etenkin syötyäni ainokaisen eväsleipäni. Tien nimittäin ylitti yllättäen valkomustapukuinen tarjoilija, kädessään avattu lasipullo pillin kera ja toisessa paperin päällä komeileva pulla. Mitä, minulleko? Pelkäsin aiemmin paikkaa valitessani tosiaan, että häiritsen ravintolan toimintaa. Mutta päin vastoin, sain kuulla tarjoilijoiden kuunnelleen jo edellisenä päivänä soittoani ja ilahtuneen kovasti. Olivat ajatelleet, että ruoka maistuisi. Olin häikäistynyt hyväsydämisyydestä, yllättävästä positiivisesta huomiosta sekä oman musiikkini hyvästä laadusta muiden ihmisten korvissa. Hurjaa!

Mieleeni jäi kuitenkin myös juuri ennen lopettamistani ilmestynyt, varsin sympaattinen pummi. Niin rähjäinen ja kamalan näköinen kuin olikin, olin erityisen otettu, kun mies jäi kuuntelemaan haltioituneena ja oli yksi harvoista, joka kuunteli todella sanoja. Hän kuunteli soittoani useita minuutteja ja itki.Olin aika otettu.

Lopetettuani soittamisen kävin vielä erikseen kiittämässä ravintolan tarjoilijoita heidän huomaavaisuudestaan. Palautin myös lasipullon, jotta he voisivat kierrättää sen. Rahaa kertyi enemmän kuin edellisenä päivänä, sillä ylimääräisten eväiden voimilla jaksoin tunnin pidempään. Huolimatta tuulisemmasta säästä ja siitä, että oli arkipäivä ja vähemmän porukkaa, keskimääräinen tuntipalkkani oli lähestulkoon sama kuin edellisenäkin päivänä. Ja jäi hyvä mieli!

Palatessani rautatieasemalle Amnestyn feissari pysäytti minut. Hän esitteli järjestön toimintaa ja halusi minusta kuukausilahjoittajan. Kerroin olevani jo lahjoittaja Greenpeacella, joten harkitsen uudelleen, kun olen työelämässä. Kuuntelin kuitenkin esittelyn varsin kiinnostuneena ja kerroin, että mielelläni osallistun kuitenkin kampanjoihin allekirjoittamalla vetoomuksia ym. Feissarin kunniaksi mainostan täällä kuitenkin: Amnestyn kuukausilahjoituksen minimi on 5 euroa, joten jos ihmisoikeusasiat koskettavat ja raha-asiat ovat mallillaan, suosittelen. :) Lisäksi hän mainitsi Amnestyn Joku Raja-kampanjan.