Erilainen shoppailureissu?

Viime viikolla tein matkani jälleen Matinkylän kierrätyskeskukseen. Tarkoitukseni oli mennä yksin bussilla, mutta perillä sain puhelun vanhemmiltani, että koko perhe tuleekin autolla perästä. Että mitä? Olin iloinen, että sain seuraa, mutta se siitä ekologisesta liikkumisesta...
Tarkoitukseni oli etsiä takki. Toki vanha takkini on vielä käyttökelpoinen, mutta musta väri ei enää iske. Uutta en missän tapauksessa tahdo ostaa, joten on tyydyttävä kierrätettyyn tai tuunattava vanha takki. Päädyin kuitenkin kenkäosastolle ja löysin vitosen maksavat, superkivat tennarit. Miksi joku edes heittää tällaisia kierrätykseen? Kuin uutena olisi sinne kierrätykseen heivattu. Toisen roska on toisen onni, sanotaan.
Kiersin koko rakennuksen läpi ja katsoin tavaroita. Valtava määrä tietokoneita! Olin jo aikaisemmin lähes vannonut, että oman tietokoneeni vanhetessa en koskaan osta uutta. Nyt voin olla varma, että voin olee nyky-yhteiskunnan vaatimuksien mukaisesti ja olla silti melkein ekologinen(tietokone kun tuhlaa sähköä), kun voin ostaa koneen kierrätettynä.
Veli löysi tuolin, äiti useita samanlaisia lehtikoreja. En löytänyt takkeja, ja petyin hieman Kierrätyskeskuksen takkivalikoimiin.

Samalla viikolla myöhemmin menin aNightingalen kanssa Helsinkiin. Halusin ehdottomasti käydä UFF:llä tarkistamassa takkivalikoimat. Selailin takkeja ehkä pari minuuttia, kun löysin jopa kaksi sopivan kokoista ja väristä. Toinen niistä oli oikeasti ihana! Ostin sen. Olin aluksi aivan yllättynyt valikoiman koosta ja laadusta. Tajusin sitten kuitenkin, että tottakai: moni lahjoittaa hyväkuntoiset ja kivat vaatteensa ennemmin UFF:lle kuin Kierrätyskeskukseen (UFF ei tietääkseni myöskään ota vastaan huonokuntoisia vaatteita). Hyvää tekevät molemmat, mutta moni haluaa ennemmin auttaa kehitysmaita kuin tukea Kierrätyskeskuksen ympäristötyötä. Itse priorisoin luonnon ja ympäristön, jos on pakko. Oli miten oli, kierrätys aina kunniaan. Minulle itselleni on sinänsä aivan sama, mistä käytetyt vaatteeni hankin, kunhan yrityksen ym. toiminta on eettistä ja voittoa tavoittelematonta.

Olen pohtinut lähiaikoina myös dyykkausta tapana hankkia tavaroita. Liian moni on kierrätyksen suhteen harmillisen välipitämätön, ja olen kuullut, että roskiksesta voi löytyä jopa aarteita. Astetta hurjempi ruoan dyykkaus kiehtoo minua myös. Ruokaa heitetään pois tonneittain Suomessakin, ja suuri osa kauppojenkin ruoista menee lajittelemattomana sekajätteiden joukkoon. Koska suurin osa on vielä muovipaketeissa, en näkisi mitään syytä, mikseivät kaupat voisi tehdä dyykkausta vähän helpommaksi. Suojetut pakkakset voisi vaikka jättää vain maahan roskiksen viereen ennen niiden poisheittämistä, tai jakaa oikeasti suoraan köyhille ihmisille. ABC:llä työkennellyt siskoni on jälkeenpäin kauhistellut, että edes työntekijät eivät saaneet viedä ruokia kotiin. Sekajäte oli paikka, jonne ne tuli heittää parasta ennen-päiväyksen lähestyessä. Kauppaan tehtiin myös tarkastuskäyntejä, joissa tutkittiin työntekijöiden laukut: jos roskiksesta oli pelastettu ruokia, seurasi potkut.

Olen kierrätyksen suhteen vielä lälly. En ole koskaan harrastanut dyykkausta(olen kyllä kerännyt pulloja melko puhtaista sisäroskiksista), mutta ajattelin kokeilla sitten, kun olen omillani asuva köyhä opiskelija. Miksi ei?

Ajattelevatko eläimet?

Mitä eläinten päässä liikkuu? Väitteet eläinten tiedostamattomuudesta yllättävät minut yhä uudelleen, sillä olen koko ikäni pitänyt kaikkia eläimiä ajattelevina olentoina, enemmän tai vähemmän. Ihminen sanoo, ettei voi tietää, tunteeko eläin kipua ja ajatteleeko se. Tässä vaiheessa muistan, kun lapsena kovasti pohdin sitä, ovatko muut ihmiset vain tyhjiä kuoria ja olenko minä vain yksin varjomaailmassa. Jos toinenkin ihminen kuitenkin ajattelee oikeasti, miksi ei ajattelisi myös toinen eläin?

Ihminen on kiinnostunut tutkimaan aihetta tieteellisesti kaikenlaisin kokein. Peilikoe lienee yleisin, ja sillä testataan, onko eläin tietoinen itsestään. Kuulemma harva eläin on, ihmisen lisäksi vain norsu, simpanssi ja delfiini. En usko. Edesmennyt kanini luuli koko elämänsä ajan, että peilin toisella puolen on toinen kani. Sen sijaan siskoni kissa ei piittaa peilikuvastaan ollenkaan, vaikka muita kissoja kohtaan se osoittaa selkeästi mielenkiintonsa (koska hän ei ole tottunut kontakteihin muiden kissojen kanssa). Kuinka en voi muka sanoa tämän perusteella, että osa kissoista kykenee ymmärtämään, että peilissä näkyy heijastus itsestä? Tahtooko ihminen osoittaa "tieteellisellä kokeella" vain ylivertaisuutensa muihin eläimiin?

Muistan, kun olin yläasteella uskonnontunnilla ja puhuimme eläimistä. Eräs luokkalaiseni poika yritti kovasti vakuuttaa minulle ihmisen älykkyyttä ja eläinten tyhmyyttä: "Jos esimerkiksi koirat kerran ovat niin viisaita, mikseivät ne osaa rakentaa pulpetteja tai tehdä oppikirjoja?". Muistellessani kommenttia sanasta sanaan en tiedä, tulisiko pojan puolesta itkeä vai nauraa. Koirat eivät tee pulpetteja tai kirjoja, koska 1. he eivät omista peukaloa 2.he eivät yksinkertaisesti TARVITSE niitä. Kumpi oikeastaan on älykkäämpi, turhamaisia välineitä nikkaroiva ja luonnon tuhoamista harjoittava ihminen vai eläin, joka elää luonnon antimilla ja selviytyy sen haasteista ilman keinotekoisia apuvälineitä?
Biologianopettajani sanoi, että on vaarallista väittää toisen lajin olevan alkeellinen, jos ei tiedä siitä mitään. Esimerkiksi arkkibakteerit ovat olleet maapallolla jo miljoonia vuosia samankaltaisina eliöinä ja selvinneet suurista sukupuuttoaalloista. Nyt me kutsumme niitä alkeellisiksi. Onko eliö sitä älykkäämpi, mitä enemmän se muistuttaa ihmistä? Onko älykkyys oikeasti sitä, mitä luulemme sen olevan? Voiko joku toinen laji ulkoavaruudessa pitää meitä saman arvoisena kuin me pidämme kirppuja? Onko ihminen oikeasti evoluution suurin tarkoitus?
Entä jos ihminen saisi tieteeltä joskus tarpeeksi uskottavan vastauksen kysymykseen eläinten ajattelusta ja myöntäisi eläinten yhdenvertaisuuden ihmiseen? Mitä tapahtuisi nykyiselle yhteiskunnalle, ja saisivatko eläimetkin tasavertaisen kohtelun? Tiede voisi hyvinkin mahdollisesti kehittyä tähän suuntaan, vaikkakin kognitiivisen ajattelun tutkiminen on ihmiselläkin erittäin vaikeaa. Mutta onhan jo viime vuosisadalla löydetty DNA ja havaittu, että ihmisen ja simpanssin geeneistä yli 99% on samoja. Ongelma ei ole kuitenkaan ainoastaan tieteellisen tutkimuksen vaikeus vaan se, mitä ihmisen pään sisällä tapahtuu. Jos mikä vain eläin rinnastettaisiin yhtäkkiä ihmiseen, kuinka moni sekasyöjä olisi valmis allekirjoittamaan eläinten oikeudet? Kuinka moni eläinkokeiden kannattaja olisi valmis allekirjoittamaan lain, joka kieltäisi ne?
Lajisyrjinnän häviäminen maailmasta on monen mielestä vain utopia, mutta monen mielestä siihen tulee pyrkiä. Allekirjoitan jälkimmäisen. Mutta entä jos se tosiaan katoaisi? Söisivätkö kaikki vain kasviksia, sallittaisiinko lajienväliset avioliitot vai sallittaisiinko kannibalismi? Emme voi tietää, koska tuskin olemme koskaan kokemassa sitä hetkeä. Ei siksi, etteikö ajatus lajien tasavertaisuudesta olisi hyvä, vaan siksi, että ihminen ei ole.

Vaatteet käyttökelpoisiksi tuunaamalla

Pitkästä aikaa! :)

Olin pari viikkoa sitten Itämeren ekologian kurssilla Tvärminnessä Hangossa koulun kanssa. Kurssilla keräsimme näytteitä mereltä, hiekkarannalta ja rantakalliolta. Tutkimme mm. pohjamudan eliöstöä, rantojen leviä ja pikkueläimiä ja tietenkin sitä, mitä näytteet mahdollisesti voivat kertoa Itämeren tilasta. Valaistuin todella kurssin aikana, sillä en ollut koskaan edes ajatellut, että Itämeressä voi olla kiinnostavaakin elämää. Tutustuin kolmen päivän aikana yli 20 eliölajiin ja heräsin myös Itämeren suojeluhalukkuuteen. Sääli, etten vielä tänä syksynä ehtinyt koulun takia osallistua WWF:n öljyntorjuntakoulutukseen. Ehkä ensi keväänä? Onneksi lukiomme taksvärkkipäivän tuotot menevät Itämeren suojeluun. :3

Kävimme viime perjantaina perheen kanssa mummuni siskon luona kylässä. Sain kassillisen kätettyjä vaatteita (lähinnä farkkuja) käsiini, ja otin itselleni kaksi paitaa ja kahdet farkut (vaikka olen jo kerran vannonut luopuvani farkuista niiden epämukavuuden vuoksi). Toiset olivat vihreät, eli aivan ihanat! Toiset saman kokoiset ja -malliset olivat kauhean väriset, mutta päätin ottaa ne silti. Suunnitelmissani oli värjätä ne. Googlailin illalla tekstiilivärejä ja löysin Uudesta mustasta kirjoituksen koskien nimenomaan farkkujen värjäystä. Tajusin, että nythän tulee sitten käytettyä kauheita kemikaaleja, mutta toisaalta värjättävät farkut ovat niin hirveän väriset ettei niitä käyttäisi enää kukaan tällä vuosikymmenellä(farkut ovat luultavasti muutaman kymmenen vuoden ikäiset). Harmikseni kirjoituksessa mainitun ekovärin(Textil color) jälleenmyyjän sivustot eivät toimineet, joten jouduin turvautumaan Prismasta löytyneeseen Dylonin oliivinvihreään myrkkyyn. Jos nyt täytyy jotain Dylonista mainita, en tykännyt ohjeistuksesta lisätä 500g suolaa(valtava määrä!). Onneksi karkeaa merisuolaa löytyi paljon enemmänkin, tosin jouduin jauhamaan sen tomuksi jotta se varmasti liukenisi. Kaikin muin puolin tykkäsin kovasti kyseisestä oliivinvihreästä väristä. Farkuista tuli vihreän sijaan merensiniset(eli ihanammat kuin suunnittelin), sillä ne olivat alunperin sinivalkoiset. Värjäsin samalla myös valkoisen hameen, itse yläasteella tekemäni valkoisen hupparin(ei koskaan ennen käytetty) sekä valkoisen paidan (jonka sain käytettynä). Väri oli kaunis ja tasainen, ja alan varmasti käyttää värjäämiäni vaatteita. Hupparia olin jo aiemmin tuunaillutkin kierrätyskeskuksen napeilla, mutta värjäys oli kaiken huippu. Farkuista taisi tulla nyt lempparifarkut värin perusteella. Ainoa huono puoli on tietysti sitten farkkukankaan joustamattomuus, kun ottaa huomioon, kuinka mukavuudenhaluinen olen...

Vielä näin lopuksi haluan kiittää eräitä hienoja ystäviäni, jotka ovat poimineet kilokaupalla suppilovahveroita ja lahjoittaneet meille yhteensä ehkä viisi kiloa sieniä tänä syksynä. Äiti innostui sienten kuivattamisesta, mistä pisteet myös äidille(kuivaaminen on aiemmin kovasti harrastamaamme pakastusta ekologisempaa). Maistettiin ensimmäisestä erästä ja melkein syötiin kaikki, sillä kuivatut suppikset ovat aivan mielettömän hyviä. Saunan lauteet ovat parhaillaan täynnä kuivuvia sieniä. Mutta teki sienillä mitä teki, metsäsieniä kannattaa kerätä, syödä ja säilöä kun niitä vielä metsissä on. Kaikki syödyt sienet ovat pois siitä valtavasta ympäristökuormituksesta, mitä jatkuva turha elintarvikekulutus aiheuttaa. Sienet siis kunniaan!

Tein tämän repun vanhoista shortseista

Kierrätystavaraa!

Olen jo pitkään halunnut käydä kierrätyskeskuksessa Matinkylässä, ja tällä viikolla pääsin vihdoin toteuttamaan pienen unelmani. Tarkoitukseni oli löytää tulevaisuuden kotia varten kierrätetty, kivan näköinen lautassarja, joka ei kirsku haarukan raapaisusta. Ainakin halusin katsoa, onko kierrätyskeskuksen astiavalikoimassa mitään vakavastiotettavaa. Samalla etsin yhä henkseleitä huonolla onnella (Löysin ainoastaan sateenkaarenväriset, jollaisia aNightingalekin tarjosi. Taitavat vain olla liian räikeät).
Tuomio: Matinkylän kierrätyskeskuksen astiaosasto oli UNELMA! Katsoin ihastuksissani valikoiman määrää kaikenlaisista lautasista, laseista, aterimista ja kulhoista erilaisiin kattiloihin ja ihaniin lasipurkkeihin. Hillitsin itseni ja jätin lasipurkit ja kattilat toistaiseksi - muutanhan vasta parin vuoden kuluttua. Lautasia en löytänyt sieltä, mutta tulin vakuuttuneeksi siitä, että sieltä löydän tulevaisuudessa kaiken, mitä tarvitsen keittiöön.
Katsoin läpi myös muun paikan. Askarteluosasto oli hivenen pettymys, vaikka sielläkin oli vaikka mitä. Nappeja löytyi, mutta suurin osa oli melko värittömiä. Poimin muutaman kivan värisen napin, joilla voin tuunata myöhemmin tylsiä pussukoita ja vaatteita. Yritin löytää myös nauhoja, joita voin sitoa ruseteiksi lettien päähän. Yhdet nauhat minulla on, ja ne ovat peräisin vanhoista yöpaidan housuista. Nauhoja en löytänyt, ja napit sain ilmaiseksi kun ne olisivat maksaneet vain 4 senttiä.
Kävin katsomassa myös ilmaisosaston, joka olikin varsinainen aarreaitta. Löysin sieltä kokoiseni ihmisen vanhat farkut, jotka oli leikattu erittäin huonosti shortseiksi. Muuten ne olivat kivat! Tuunasin kotona lahkeet kuntoon ja otin käyttööni(kuva on erittäin huono mutta suuntaa antava). Reissu maksoi kaiken kaikkiaan euron, sillä ostin JRR Tolkienin Hobitti-kirjan, jonka löysin isolta kirjaosastolta. Palapelejäkin katselin laajasta valikoimasta mutten löytänyt mieleistä kuvaa.

Tänään olin töissä Espoon keskuksessa, joten päätin poiketa katsomassa lähetystori Fidan kauppaa. En odottanut mitään, mutta astuessani sisään ihastuin! Kauppa oli pieni, mutta siellä oli vaikka mitä laadukasta tavaraa hyvin halvalla hinnalla (kierrätyskeskuksen veroinen hintataso!). Myös Fidassa oli astiaosasto. Osasto oli pienempi kuin kierrätyskeskuksen, mutta sisälsi siitä huolimatta paljon tavaraa. Aloin katsella lautasia, kun törmäsin unelmaan: viisi kaunista ei-kirskuvaa ruokalautasta, 70 senttiä kappale(lautanen kuvassa)! Sain koko paketin 3,5 eurolla, joten jos kyllästyn niihin tai ne joskus käytössä hajoavat, rahallinen menetys ei ole suuri. Pyöräilin tyytyväisenä kotiin lautaset repussa. Tänne palaan uudelleen! Katselin vaatteitakin jonkin verran, mutta tulin siihen tulokseen, etten tarvitse nyt mitään.

Suosittelen siis ehdottomasti käymään läpi ainakin Fidan ja Kierrätyskeskuksen astiavalikoimat, kun jotain puuttuu. Valikoimat ovat yllättävän laajat, ja aina on mahdollisuus löytää kaikkea kivaa halvalla ja vieläpä ilman ekomorkkista! :)

Kirpputoria ja kierrätystä

Viime lauantaina räjäytin kaappini auki ja aloin kasata turhia tavaroita. Lajittelin tavaroita, joita haluan säästää serkulleni ja niitä, joista haluan eroon heti-nyt-ikuisesti. Vanhempani olivat päättäneet, että lähtisimme sunnuntaina kirpputorille myymään. Tyhjensin myös vaatekaappejani, sillä saan aivan mielettömästi käytettyjä vaatteita ilmaseksi, viimeksi siskoltani. Osa vanhoista jää aina käyttämättä.

Omia tavaroitani en saanut kovasti myytyä, mutta veljeni pääsi eroon kymmenistä Aku Ankan taskukirjoistaan. Keräilykappaleet hän laittoi huutonettiin. Päätin kuitenkin, etten ota takaisin myymättömiä tavaroitani: äitini vei ne lähetystori Fidaan, jossa ne luultavasti löytävät lopulta uuden omistajan.
Innostuin kovasti tavaroista luopumisesta, sillä materiaalin omistaminen ahdistaa minua. Olen lajitellut useita kiloja vanhoja papereita ja heittänyt paperinkeräykseen. Työ on ollut valtava, kun vanhoista kirjeistä on tuhottava kaikki henkilöllisyystiedot. Tunsin kuitenkin suuren helpotuksen, kun sain vietyä paperinkeräykseen taas suuren määrän roskapaperia. Saan pahoja morkkiksia jos en kierrätä.

Suunnitelmissani on ollut käydä lähipäivinä kierrätyskeskuksessa. Olin yhtenä päivänä käymässä UFFilla, ja löysin ihanan (käytetyn) mekon! En ole käyttänyt sitä vielä itse, sillä haluan lyhentää sen helmaa. Tosin äidin ompelukone on hiukan toimintakyvytön tällä hetkellä. Olen aikaisemminkin tuunannut sillä käytettyjä vaatteita: lyhentänyt kaksi isoäidin vanhaa hametta, kaventanut kaksi jättisuurta paitaa(joista toisen ompelu on vielä kesken) ja muuttanut tädin vanhan mekon itselleni sopivaksi hameeksi. Hame tosin vaatii henkselit, sillä en ole kovin taitava ompelija, ja hame on löysä. Kriteerini henkseleillekin tosin on, että ne ovat käytetyt ja näyttävät hyvältä. Jos ostan uutta, tulee karmea ekomorkkis, joka nykyisin tulee jo yhden ei-luomukiivin ostaimisesta. Elämäni on rajoittunutta, mutta toisaalta omatuntoni säilyy puhtaana, kun en tee mitään morkkista aiheuttavaa. Plus miinus nolla ja olen tyytyväinen itseeni. :)

Pyörä kuntoon!

Noin vuosi sitten polkupyöräni varastettiin juna-asemalta sen ollessa siellä lukittuna yhden ainoan yön. Löysin pyörän myöhemmin ja vein takaisin kotiin, mutta kuukauden kuluttua se vietiin jälleen kotipihasta - tällä kertaa lopullisesti. Olin kiintynyt siihen ajatukseen, että pyöräni ei saa koskaan olla uusi, kiiltävä tai muutenkaan erityisen hieno. Omaa silmää sen tulisi kuitenkin miellyttää. Tarvitsin kovasti pyörän, mutta nettihuutokaupoissa oli vaikeaa löytää sellaista, johon löytyisi myyjältä myös alkuperäinen ostokuitti.

Mökillä käydessäni olin onnekas. Isoisäni ja tämän veljen varastoista löytyi pyöriä vaikka millä mitalla, kaikki vailla käyttäjää. Löytyi kaksi mahdollista pyörää, joista valitsin sinisen Jupiterin. Alunperin "isosetäni" löysi pyörän roskalavalta ja kunnosti sitä. Kumit olivat puhki, mutta fiksausoperaatio tehtäisiin kotona.

Vaihdoin ensimmäisen kerran koskaan renkaita polkupyörään. En ennen tiennyt pyörän rakenteesta mitään. Pyörään ostetut uudet ulkokumit olivat liian suuret, joten vain sisäkumit voitiin vaihtaa. Väärät renkaat viemme takaisin kauppaan myöhemmin. Isä sanoi, että vanhoja ulkokumeja voisi kuitenkin käyttää vielä niin pitkään kun ne kestävät. Sitten hän kertoi keksineensä nuorena pyöräharrastajana tavan hyödyntää ulkokumit täydellisesti.

Polkupyörän kumien vahvistaminen

Leikkaa vanhoista ulkokumeista keskikaistale (n.2-3cm). Älä leikkaa kuitenkaan sivusta saksilla, sillä reunoilla on metallia. Katkaise kaistale ja aseta se uuden ulkokumin sisään siten, että se on saman suuntainen uuden renkaan kanssa. Kaistale on hivenen liian pitkä uuden renkaan sisään, joten leikkaa siitä jonkin verran pois, jotta päät sopivat yhteen. Asenna renkaat muuten normaalisti, sisäkumi luonnollisesti ulkokumin ja "vahvistuskumin" alle. Toimi isällä aikanaan paksurenkaisemmassa pyörässä, minulla myös näemmä hyvin ohutrenkaisessa kaupunkipyörässä. Vahvistuskumeilla voi kuluttaa ulkokumin huoletta aivan puhki asti, mikäli niin paljon pyöräilee.

Vihin pyörän käyttöön, kun renkaat olivat paikallaan ja veli oli pumpannut ne täyteen ilmaa. Menin onnellisena ajamaan pyörälläni liikenneympyrää ympäri.

Katusoittamista osa II

Hei! Haluaisin jatkaa kertomustani katusoittokokemuksistani. Olen käynyt soittamassa jo useamman kerran ja rohjennut jopa aivan keskelle Espaa soittamaan. Ihmiset ovat jääneet kuuntelemaan mielellään, osa on jopa ymmärtänyt sanomani. Laulan suomeksi, mutta myös turistit ovat kannustaneet maailmanparannuslaulamistani sen jälkeen, kun pystytin kaksikielisen kyltin: "Hei, olen Ella ja haluan pelastaa maapallon. Laulan omia sävellyksiäni ja kerään rahaa levyn tekoon. Hello. I'm Ella. I'm singing my own songs to save our planet." Hymyilevä olemukseni, laulujen sanat, sävel, teksti tai kaikki yhtenä kokonaisuutena saivat juttuni toimimaan. Sain kasaan enemmän rahaa kuin olin kuvitellutkaan saavani päivässä. Kyllä näillä levy tehdään, ja sitten pelastetaan pallo!

Humalaiset eivät ole onneksi ainoita, jotka ovat jääneet tekemään tuttavuutta kanssani. Olin laulamassa kappalettani, joka kertoi pienestä maailmanparantajatytöstä. Lauloin juuri sanat "pelastakaa tämä maa, jos se teitä kiinnostaa", kun ohitseni pyöräili eräs vanhempi miehenkilö. Tämä jäi kuuntelemaan ja innostui musiikistani ja sanomastani kovasti. Hän oli itsekin luontoihminen, joka tekee omaa musiikkia kyseisestä aiheesta. Sovimme tapaamisen seuraavalle päivälle ja keskustelimme jopa pari tuntia ihmisen ja luonnon suhteesta. Ensimmäisen kerran koskaan sain vapaasti keskustella normaalisti vaiettavista aiheista. Yksi on se, kuinka pitkälle ihminen saa mennä eläinkokeiden suhteen, jos kyseessä on ihmishengen pelastaminen. Henkilökohtainen, monen mielestä jotenkin karu mielipiteeni on, että ihmiselle kuuluvat ylellisyydet kuuluu testata vapaaehtoisilla ihmisillä, ei eläimillä. Keskustelutoverini oli suuresta ikäerosta ja taustoista huolimatta monessa asiassa varsin samaa mieltä kanssani. Hän sanoi, että ihmisen ja luonnon välinen yhteys on nykymaailmassa katkennut ja se tulee löytää. Oivalsin, että yhteyttä syö myös ihmisen terminologia: sanat "ihminen" ja "eläin" ovat lähes väistämättä puheessa eroteltuja, vaikka ihminen on eläin itsessään. Eläimiksi lasketaan kaikki muut eläinlajit paitsi ihminen. Mahdetaankohan tulevaisuudessa kieltää sana "eläin"? Sehän on tarkemmin katsottuna lähes loukkaava ilmaus. Keskustelutoverini sanoi, että "eläimet" ovat enemmänkin kuin pikkusisaruksiamme, joita täytyy suojella ja joiden kanssa tulee elää tasavertaisena.
Tulimme siihen tulokseen, ettei ihminen voi olla koskaan täydellinen asioissa, joita tekee. Siksi ihmisen tulisi alistua luonnolle ja kunnioittaa sitä kuin "äitiä", ei määrätä sitä itse ja leikkiä Jumalaa. Ennen luonto määräsi ja rajoitti ihmisen toimintaa, nykyään ihminen luonnon toimintaa. Kuin vene olisi kaatunut väärin päin. Kuinka käykään...

Näin tunnepuolella katusoittaminen on tuonut paljon iloa ja elämyksiä, etenkin sitä kautta, että olen saanut aivan tuntemattomilta niin sanallista kuin sanatontakin palautetta. Olen "pelastanut maapalloa" tavallani, vaikka vaikutus olisikin vielä varsin pientä. Vielä teen levyn, joka välittää kuulijalle sanomani vielä katusoittoa tehokkaammin.
Fyysisesti soittaminen monta tuntia kerrallaan on kuitenkin raskasta. Laulaminen itsessään vaatii paljon, kitaran kielet nirhaavat sormia hajalle, jatkuva istuminen tekee kipeää selälle ja toisinaan myös eväät ovat huonot. Humalaisten kohtaamiseen liittyvä varautuneisuus ja osittainen pelko syövät henkistäkin puolta. Annan ihmisille paljon energiaa aina kun laulan. Olen joutunut pitämään välipäiviä uupumuksen vuoksi. Silti, kaikki on sen arvoista. Toki soittaminen käy myös mukavasta kesätyöstä rahallisesti, mutta suurin vetävä voima sen tekemiseen on kutsumus. Haluan tehdä tätä ja pelastaa maapallon, onnistuin siinä tai en. Erään ohitseni kulkeneen perheen isä sanoi, että tehtäväni on mahdoton. Myöhemmin eräs hyvin onnelliselta vaikuttava mieshenkilö jäi ihastuksissaan kuuntelemaan, taputti minua olalle ja hihkaisi innoissaan "IHANA missio sulla! Jatka vaan!". Itse uskon vahvasti muutoksen mahdollisuuteen.


Tänään pidin sään vuoksi välipäivää ja hengasin Helsingissä ystäväni kanssa. Iloiset feissarit halusivat kovasti jutella. Ilmoitin Greenpeacen feissareille, että olen jo lahjoittaja. Tänään kuitenkin kuulin Greenpeacelta myös jotain uutta: Arktis-kampanja on kasvanut. Nyt vasta pääsenkin sisälle juttuun, ei ainoastaan yksinkertaisten vetoomusten kautta. Nyt Arktiksen innokas pelastaja voi luoda kampanjan sivuille oman profiilin ja värvätä kampanjaan lisää ihmisiä. Sivuilla voi julkaista aiheeseen liittyviä valokuvia, videoita ym. omaa materiaalia kampanjan edistämiseksi. Kun värvää toisen mukaan tai omasta tuotannosta tykätään, saa pisteitä. Innostuin, kun yksi vaihtoehto oli tehdä lauluja. Todellakin, nyt teen Arktikselle uuden hittibiisin! Laulun sanat on puoliksi luotu jo, ehkä viikon kuluessa teen kappaleen valmiiksi ja ehkä osallistun sillä kampanjaan.
Olen facebookissa kovin arka, mutta blogissani mielelläni mainostan kampanjaa.
Tule jääkarhujen mukaan pelastamaan Arktista teolliselta hyväksikäytöltä.